sunnuntai 19. elokuuta 2012

Väsynyt, mutta onnellinen

Pori folk on sujunut todella hienosti, ja koko tapahtumasta on jäänyt päällimäisenä mieleen todella positiivinen mieli. Olen viihtynyt paremmin kuin hyvin, ja olen iloinen siitä että olen saanut olla mukana. 

Ilma oli jälleen upea koko lauantaipäivän. Pääsin kokeilemaan puun sorvausta, juttelin mielenkiintoisten ihmisten kanssa, tapasin tuttuja, raahasin juomista ja ruokaa työväelle ja vastailin puhelimeen. Koska ikivanha pyöränromuni oli kelvannut perjantaiyönä varkaalle, kävelin kuin hirvi ympäri kaupunkia hoitamassa asioita.


Illalla istuin Kirjurin kesäravintolassa nauttimassa herkullisia Kylmäsavu-yrttituorejuustorullia, kuuntelin musiikkia isän kanssa ja nautin auringonpaisteesta. Oli todella leppoisa tunnelma, ja joku ihana pari laittoi jopa jalalla koreasti Conjunto Cafen tahtiin. Kesäravintolan ympärille kerääntyi pyöräilijöitä ja ohikulkijoita musiikin houkuttamana, ja myös tiskin takana oli nautittu vilkkaasta ja letkeästä menosta.


Pitihän sitä suunnata vielä lauantai-illan tansseihin, koska.. no uteliaisuuteni voitti. Sen verran kiinnostava mediapersoona oli lavalla, että piti sitä Jorma Uotista vähän käydä kuuntelemassa. Kamerani valitettavasti hyytyi pimeyteen, joten sain tyytyä yhteen ei tärähtäneeseen otokseen. Höh. Pääsinpä jopa tanssimaan kaksi viimeistä tanssia, valssia se kai oli. Onneksi tanssipartneri osasi huomattavasti paremmin askelkuviot kuin minä, joten tehtäväkseni jäi ainoastaan pysytellä mukana.


Tänään sunnuntaina lähdin vielä kerran Korsmania kohti, ja nyt niskaan tuli aika saavillinen vettä. Onneksi joku oli unohtanut paikalle sadetakin joskus, joten en kastunut ihan kokonaan. Sunnuntain ohjelmassa oli Folk hartaus, ja vanhoja kansakoululauluja Teljän kamarikuoron tahtiin. Paikalle saapui yllättävän paljon väkeä, vaikkei Korsmanin pihalla ollutkaan katosta yleisöä varten. Tämä porukka oli sitkeän sorttista, sillä laulu raikasi komeasti sadetakkien ja sateenvarjojen suojista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti