Annis on paikkana varmasti monelle tuttu. Sen tiloissa harrastetaan teatteria ja taidetta, kellarikerroksessa soi musiikki ja kahviossa lounastavat niin nuoret, taiteilijat kuin näyttelijätkin. Anniksella järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia ja illanviettoja. Näissä tiloissa on tullut mm. kuvattua paikallisen bändin musiikkivideota, vietetty pikkujouluja ja juhlittu "häitä." (Eli toisin sanoen vietetty roolipelihenkistä iltaa kaveriporukalla.)
Kuvat: Tiina Laakso
Pikakatsaus illan ohjelmistoon
Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset
Kun sekoitetaan bluesia, kansanmusiikkia, syvää etelän rytmiä ja spirituaalista svengiä, päästään Faarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaisten rouhean soundin ytimeen. Faaraon, eli tuttavallisemmin Pekka Pirttikankaan ääni tuo mieleen Tuomari Nurmion, ja yhtyeen musiikissa on lähes hypnoottista shamaaniblues-tunnelmaa.
Kuva: Lassi Piironen
Pindä
Taina Silkkola ja Laura Perälä muodostavat pelimannihenkisen duon, joka soittaa punkin,
rockin ja folkin sävyisiä ralleja unohtamatta illan viimeisiä hitaita. Pindä onnistuu tekemään musiikkia samanaikaisesti sekä ärhäkällä asenteella, että sopivasti kieli poskella. Sanoituksia kuunnellessa alkaa naurattaa, sillä lyriikoista löytyy helmiä, kuten "Valivalivalivalivalivali, en mä valita kuin kaikesta.."
Kuva: Pindä
Sigi Tolo
Sigi Tolo on sekoitus itäisiä tanssihittejä, häitä ja hautajaisia. Kuin aavikoiden
palavia öljypatsaita, mutta silti musiikkia. Kokoonpanossa musiikaalista
taikakeittoaan sekoittavat Jantso Jokelin - huuliharppu, kitara , Harri Sippola
- kitara, pipa ja Sampo Laaksonen – perkussiot. Omien sanojensa mukaan kolmikko soittaa “aitoa arjalaista arabiheviä”, joten Anniksella kuullaan taatusti kaikkea muuta kuin perinteistä folkkia.
Kuva: Sigi Tolo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti