keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Rauman Pitsiviikolla soi harmonikka

Päivät lentävät eteenpäin vauhdilla. Käsiohjelma, julisteet sun muut härpäkkeet lähtevät painoon maanantaina, joten InDesignia on tullut tuijoteltua hyvin intensiivisesti erinnäisiä tunteja. Tällä viikolla uudet flaierit saadaan painosta (ainakin toivottavasti), ja perjantaina Pori Folk vierailee Rauman pitsiviikolla.

Pori Folk -kaupunkifestivaali ja Rauman Pitsiviikot käynnistävät Mustanpitsin yössä festivaaliyhteistyön kulttuurivaihdon merkeissä. Pori Folkin tunnelmiin johdattelee harmonikkataiteilija Timo Hautamäki, joka valittiin vuoden 2011 porilaiseksi. Timo Hautamäki kuuluu suomen lahjakkaimpien nuorten harmonikkataiteilijoiden joukkoon ja Hautamäki on mm. valittu kahdesti Kultainen Harmonikka kilpailussa toiseksi. Harmonikan soiton hän aloitti jo seitsemän vuotiaana. Hautamäki esiintyy Savilanpuistossa Mustanpitsin yönä klo 15.45 – 16.00.

 Kuva: Hanna Leppänen, Satakunnan Kansa

Rauman Pitsiviikot saapuvat vastavierailulle Pori Folkin käsityötorille elokuussa. Korsmanin pihalla nähdään Pitsikeskus Emelia ry:n ja Nyplääjät ry:n taidokasta pitsinnypläystä. Vinkkinä ennakkoluuloisille: Pitsinnypläys ei ole ainoastaan mummojen puuhaa, vaan kyseessä on harrastus joka taipuu hyvin moneen makuun.

Kuvat: Tarmo Thorström, Pitsikeskus Emelia ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti